Skip to content

Andrew ”Boz” Bosworth, teknologiajohtaja

Metan teknologiajohtaja Andrew Bosworth, jonka useimmat tuntevat lempinimellä Boz, on Reality Labs -tiimin esimies. Valmistuttuaan Harvardista vuonna 2004 Andrew työskenteli Microsoft Vision kehittäjänä lähes kaksi vuotta. Tammikuussa 2006 hän liittyi Mark Zuckerbergin silloiseen Facebook-tiimiin, jossa hän kehitti uutiset sekä monia varhaisia väärinkäytön estopalveluita, joista osa on yhä käytössä. Andrew työskenteli jonkin aikaa sivuston nopeuden ja luotettavuuden parissa ja aloitti sitten yhtiössä kuuden viikon mittaisen bootcamp-ohjelman, jonka tarkoitus oli kasvattaa yhtiön kehitystiimiä ja ylläpitää sen kulttuuria. Hän johti Viestit- ja Keskustelut-tuotteiden integraatiota ja niiden vakauden parantamista, minkä jälkeen hän siirtyi vuorotellen ryhmät-, Messenger- ja videopuhelut-tiimien esimieheksi. Hän on toiminut myös tapahtumat-, paikat-, kuvat-, videot-, aikajana- ja yksityisyys-ominaisuuksien sekä mobiilimonetisoinnin ja syötemainosten suunnittelujohtajana. Viimeisimpänä hän on työskennellyt tekniikan, tuotteiden, tutkimuksen, analytiikan ja suunnittelun parissa mainos- ja yritysalustan johtajana. Vuonna 2017 hän perusti yhtiön AR/VR-organisaation, joka tunnetaan nykyään nimellä Reality Labs. Andrew johtaa Metan työtä tekoälyn, virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden saroilla sekä kuluttajille suunnattujen laitteiden eli Questin, Portalin ja Ray-Ban Storiesin parissa.

Lataukset

Käyttörajoitukset: Kuvia voi käyttää vain kuvituskuvina Metaa koskevissa artikkeleissa.